Uudet kotisivut

Uusien kotisivujen olisi tarkoitus alkaa hahmottua ensi vuoden alkupuolella. Jotain on jo näkyvissä:

www.harrywester.com

Melko kunnianhimoisena tavoitteena olisi tehdä simppeli, mutta toimiva ja tyylikäs sivusto, joka olisi hyvä kanava esitellä kulloinkin työnalla olevia taideprojekteja. Voisin ajatella, että osalle projekteista netti voisi olla jopa ensisijainen media. Katsotaan mitä tapahtuu!

Näkökulmia

Olen jotenkin sellaisessa henkisessä tilassa, että päähäni hahmottuu lähestulkoon päivittäin uusia näkökulmia elämään ja asioihin. Lähestyn asioita tavoilla, joita en ole aikaisemmin tullut ollenkaan ajatelleeksi. Jotkut näkökulmat personoituvat toisiin henkilöihin, jotkut kehittyvät omista lähtökohdistani. Se on oikeastaan aika hämmästyttävää...

Taivas

Olen joskus kiivennyt ison siirtolohkareen päälle, ja miettinyt mielessäni että nyt on pohjalaispoika lähellä taivasta. Kävelin tänään pellon ensijäätynyttä piennarta, tuijotin talvensinistä, tummenevaa taivasta, ja tajusin että lakeudella sitä on aina lähellä taivasta... Taivas tuntuu roikkuvan ihan pään yläpuolella, ja sitä kannattelevat ainoastaan jossain kaukaisuudessa näkyvät mustat puut, tulitikun kokoiset.
Tajuan kyllä miten se voi tuntua ahdistavalta, painostavalta. Jos ei siihen ole tottunut, jos ei sitä koe ainoaksi tavaksi taivaan olla.

Sunnuntai

Eilen oli sunnuntai. Menin nukkumaan siinä puolen yön paikkeilla. Katsoin ennen nukkumaanmenoa jotain kummallista ja sekavaa dokumenttia. En tahtonut alussa saada siitä selvää... Että oliko se dokumentti vai fiktiota, siinä oli epätodellinen ääni, värit ja kerronnallinen hitaus...
Se fiilis tarttui minuun, jäi kiinni niin kuin jotain jauhoa jää kostealle iholle... Kun tarkemmin ajatellaan, myöhäisilta vahvisti tunnetta, mutta se oli olemassa jo aiemminkin. Kun olin kävelemässä hämärässä, kun oli jo niin pimeää, ettei kukaan luultavasti voinut nähdä minua. Menin etäämmäksi, sulauduin tumman vihreän harmaasta paperista leikattuun taustaani, ja katselin kirkkaita valoja loitompana. Osa niistä valoista oli niitä, joiden ääreen palasin sittemmin. Miten valon luonne voi muuttuakaan niin paljon, riippuen siitä, miten kaukaa tai läheltä sitä katselee...? Muistan likaisen keltaista, voimatonta valoa. Tai keinotekoisen kirkasta ja puhtaanvalkeaa. Ja sitten sitä oranssimpaa, josta jouluvalot on tehty. Se, joka silmien kosteudessa menee viiruiksi, ja leviää joka suuntaan. Kuin tähtinä, pitkine ja ohuine sakaroineen.
En tiedä mistä tämä kaikki johtuu, tai mistä se kertoo. Minun elämäni on satua, etsin sille joka hetki, joka minuutti ja sekunti jonkinlaista merkitystä ja sisältöä. Ja sittenkin, absoluuttisen merkityksen antaa se mysteeri johon herään heti, kun älyän avata silmäni.

Tuusula

Ameriikanmalliin...
Ei oikein voi ymmärtää.

Puhelin

Olen ajatellut lopettaa puhelimeen vastaamisen. Minua vaivataan sen kautta, minut saadaan tekemään asioita, joita en välittäisi tehdä. Kaikki vaiva vain sen vuoksi, että minut saadaan kiinni.

On hyödyllistä että puhelimen muistissa on kaikki ne numerot, joista haluaa yhteydenottoja ja joihin haluaa ottaa yhteyttä. Vielä järkevämpää kuitenkin olisi, jos siellä olisi kaikki ei-halutut numerot, että tietäisi ja muistaisi olla vastaamatta...

Jättäisivät perkele rauhaan.

Kunpa

Kunpa pääsisin pakenemaan vielä syvemmälle ja pysyvämmin omaan maailmaani, jossa kuvitelmat, muistot ja harhanäyt ravitsisivat minua, eikä reaalitodellisuus (mitä ikinä se sitten onkaan) pääsisi koskaan purevasti kosketuksiin kanssani.
On olemassa jokin sekavuustila, jokin optimaali, jonka vallitessa kaikki asiat ovat parhaalla mahdollisella tolalla, tai ainakin siltä tuntuu. Olo on lämmin, ja ympäristö naamioituu anteeksiantavaksi, vaikka ei kerro mitään!

Odotusta

Mulla on vahvasti sellainen tunne, että tulen ymmärtämään nyt tekemieni asioiden merkityksen ja arvon vasta myöhemmin. Niin kuin että homma odottaa jotain kiteytymistä, joka on jossain edessäpäin. Miettinyt taas viikonloppuna paljon, ollut epävarma ja kyseenalaistanut kaikkea... Sitten kuitenkin kanavoinut ajatukset terveellisellä tavalla, ja tehnyt kuvasarjoja uusista performansseista ja riiteistä. Pelleillyt saven kanssa. Tarkoitus oli jatkaa saveen sulautumisen ideaa, niin kuin yhdeksitulemista maan kanssa. Positiivisia juttuja, enemmän syntymää kuin kuolemaa, mikäli niitä nyt voi erottaa mitenkään toisistaan, vaikka kuvamaailma onkin nyt ollut mitä se on ollut. En tiedä mikä se otus oli, joka tuijotti minua niistä kuvista. Jokin hirviö se saattoi olla, tai sitten alkueläin. Molemmissa tapauksissa luulisin että suunta on jokseenkin oikea. Riisun kerroksia tietoisen minäni ympäriltä, joka on ollut aina niin perkeleen ahdas nahka. Tuhoan ja rakennan sitten uudelleen erilaisia konstruktioita.