keskiviikko 31. lokakuuta 2007
Soittoa
Ainakin näitä biisejä vedettiin:
Rockin’ in the Free World
All Along the Watchtower
Mustikkapaikka
Anna sen mennä
Unohdan asioita
Ystäväni hukkui
Uskomattomiin seikkailuihin
Huono ihminen
Sopii mun tyyliin
Vastaus on valmiina
Uusina kappaleina:
Leijua ja lentää
Piilossa
Hyvää matkaa
Kuumaa
Aikaisemmin kuulematonta matskua on siis olemassa, ja semmosta syntyy hitaassa tahdissa, vaikkei bändi aktiivisesti toimikaan... Ehkäpä jotain demotetaan jossain vaiheessa.
perjantai 26. lokakuuta 2007
Väsymys
Kuljeskellut metsissä, etsinyt paikkoja joissa harvat auringonsäteet osuvat maahan. Peilannut itseäni pienen metsälammikon sysimustasta vedestä ja löytänyt siellä oudon, yksiulotteisen rajapinnan...
torstai 25. lokakuuta 2007
Otteita II
"Yö on melkein kuin peitto, jonka suojaan voi piiloutua ja jonka voi kietoa ympärilleen. Sen sisällä on lämmin olla, sillä yön lämpö on vuoteen lämpö.
Jos menisin ulos, voisin kuulla urbaanin maailman heikon sykkeen, se kuuluisi kyllä jos oikein pinnistäisin. Näkisin varmaan satunnaiset autonvalot… Mutta ei, olen turvassa, piilossa kaikilta noilta asioilta. Omassa maailmassani ja yössä.
Kukaan ulkopuolinen ei tiedä olemassaolostani eikä löydä minua. Kaikki uhkakuvat tulevat sisältäpäin, minusta itsestäni. Se ei tee helpommaksi niiden kanssa painiskelua, mutta ainakin tiedän mistä ne ovat peräisin. Tai minulla on mahdollisuus tietää."
Otteita
"Kello on kohta yökolme, ja jokaisella asialla tuntuu olevan jokin merkitys.
On ihanaa olla turta ja hylkiö. On täydellistä onnea olla tarpeeton ja toimeton. Kuola suusta valuen, elää omassa yksinkertaisen monimutkaisessa maailmassaan ja muistoissaan. Käyttää kaiken aikansa siihen, että yrittää mahdollisimman tarkasti palauttaa mieleen miltä lumesta kastunut sukka tuntui saappaassa vuonna -86, viisivuotiaana, kun ulospäin kirkkaana loistava majakka muuttui sisääntullessa kellertävää valoa tihkuvaksi, heikoksi hehkulampuksi. "
"Niin, tulin ajatelleeksi lapsuuden arkipäiviä, ja talvisia alkuiltoja. Hehkulampun likainen ja heikko valo raivaa tietään hämärään, ja jostain kuuluu surinaa. Surinaa, jonka tunsin silloin, mutta jota en enää osaa yhdistää mihinkään vaikka muistikuva siitä onkin jäljellä. Elämä on hyvin hennosti vaaleanruskeaa ja se tuoksuu sairaalaruoalta. Enkä tarkoita sillä mitään negatiivista, vaikken melkein itsekään ymmärrä, miten sairaalaruoan tuoksu voi olla mitään muuta…
…yleensä en selitä, mutta teen poikkeuksen. Kun olin muutaman vuoden ikäinen, en muista tarkemmin, olin sisällä sairaalassa joitain päiviä keuhkokuumeen vuoksi. Muistan erittäin tarkasti miltä siellä tarjottu ruoka tuoksui, läpitunkevalta, erittäin voimakkaalta. Jopa pistävältä. Ja vihreää kaakelia seinissä… Se on kaikki ajan neutralisoimaa muistikuvieni tapettia, joka nostalgian kautta muuttaa muotoaan joksikin kiinnostavaksi, jota haluaisin tutkia ja analysoida ja tallentaa.
Se tapahtui!"
keskiviikko 24. lokakuuta 2007
Sanalista
Kuuma Jätettiin
Ei Pois
Voi Tule
Myös Käsitettä
Synnyttää Ei
Tunne
Velvollisuus Kontrasti
Selittämiseen
Tarvita
Älä
Lähde
Dialogi
Mielenkiintoinen
Sellaista
maanantai 22. lokakuuta 2007
Lentouni
Olen viimeaikoina nähnyt useita voimakkaita unia, pari yötä sitten näin jopa pitkästä aikaa yhden lentounen.
Lentounet eivät ole minulle mikään usein toistuva juttu, mutta olen nähnyt niitä aina silloin tällöin. En osaa eritellä tarkemmin milloin tai millaisissa elämäntilanteissa. En kuitenkaan muistaakseni lapsena. En muista koskaan nähneeni lapsena mitään sellaista, muistan muutenkin lapsuudesta tosi vähän unia. Ehkä ne eivät olleet mitään sellaista, minkä olisi voinut, tai katsonut tarpeelliseksi silloin painaa mieleen. Hämärästi muistan olleeni ehkä noin neljä, tai sellainen kuva minulla nyt jälkeenpäin on… Ja nähneeni unen, jossa musta kissa raapi kasvojani. Ja sitten jonkun sellaisen viikinkityyppisen hahmon, aika ahdistavan, vaikkei kovin ilmeisellä tavalla, joka toistui välillä.
Lentounissani lentäminen muistuttaa enemmän leijumista tai ehkä kellumista, tavallaan kuin uisi ilmassa. Maasta irtautuminen on tosi ei-fyysinen juttu, jossa vaaditaan mielettömän paljon tahdonvoimaa ja keskittymistä (Ehkä se olisi erilaista, jos olisi kevyempi?). Irtaantuminen vaatii eniten pyristelyä, mutta sitten homma muuttuu hieman helpommaksi. Jos ote herpaantuu, alkaa melko välittömästi vajota alaspäin, mutta ei varsinaisesti pudota. Lentäminen ei vaikuta kovin vaaralliselta. On mahdollista nousta aika korkeallekin, muttei ehkä kuitenkaan loputtomasti, kaikista vaivattomin korkeus on muutamasta metristä jonnekin keskimääräisen korkeiden rakennusten kattojen tasalle. Sillä alueella on helppoa leijua. Eteneminen tapahtuu kuin uimalla, mutta ei niin fyysisesti. Oikeastaan potkut ja vedot korvautuvat kokonaan mielenliikkeillä, ajatuksilla.
Korkeuden sääteleminen ja siinä onnistuminen antaa uskomattoman suuren vapauden ja onnellisuuden tunteen. Kyse ei ole pakenemisesta tai välttämättömyydestä, vaan jostain hirveän luonnolliselta.
En osaa sanoa mikä saa minut lentämään, millaisissa tilanteissa sitä tapahtuu tms. Niin vain käy.
keskiviikko 17. lokakuuta 2007
Unen ja valveen rajamailla
Ollessani ihan nukahtamaisillani eilen, koin näin koin ihmeellisen näyn ja ilmestyksen.
Päässäni alkoi soida outo ääni, kuin jotain konemusiikkia, ilman jumputusta. Pitkiä, ohuita ja lämpöisiä ääniä. Näin ympärilläni hahmoja, joille annan nimen kermakakkunaiset. Tämä johtuu heidän vaatteistaan, sellaisista oudoista, kerroksellisista, röyhelöisistä, viktoriaanisista pukimista sekä valkoisesta väristään, kalpeudestaan ja lievästä hahmottomuudestaan. He olivat vähän kuin houkuttelevat seireenit, heidän tarkoitusperänsä ja viestinsä jäivät epäselviksi.
Ikävä kyllä valvemaailma kaappasi minut vielä hetkeksi omakseen, ja säikäytti nämä oudot ilmestykset tiehensä. Eivätkä ne käsittääkseni enää palanneet.
maanantai 15. lokakuuta 2007
Ristiriitaisia tuntemuksia
Olen aina nähnyt syksyn pääasiallisesti negatiivisena asiana. Elämä loppuu, valo loppuu, kaikki tulee tiensä päähän.
Tänään tein pienen aamukävelyn ja vuodenkierto näytti toiset kasvonsa. Aurinko paistoi, oli itse asiassa pitkästä aikaa melko lämmintä. Ympäristö tuntui jollain oudolla tavalla kostealta, hedelmälliseltä ja suotuisalta. Kuin märkä ja lämmin huohotus. Aurinko osui sellaisiin paikkoihin, joihin sen kosketus ei vähään aikaan ollut päässyt tunkeutumaan. Se nostatti sumua, jota liikkui hetkessä aukean ylitse nopeasti tuulen mukana, ja joka hajosi sitten yhtä pikaisesti olemattomuuteen.
Ei näitä hetkiä näe ennalta tulevan. Sitä vaan huomaa tuijottavansa jossain arvaamatta paljastuvaa näkyä ja näytelmää, joka typerryttää kauneudellaan. Vähäksi aikaa ajautuu tilaan, jossa kaikki on merkityksetöntä; Iällä ja minuudella ei ole mitään roolia, on vaan joku selittämätön ykseys.
Haukkoo henkeään, haluaa itkeä ja nauraa ja kuolla ja elää.
torstai 11. lokakuuta 2007
Rytmi
Herään kuselle aamuyöstä.
Kello soi ensimmäisen kerran kello 6.00. Sitten uudelleen kello 7.00, ja viimeisen kerran kello 8.00, jolloin nousen ylös.
Pesen kasvot ja hampaat.
Sijaan vuoteeni.
Tsekkaan uutiset, yleensä tekstiteeveestä ja netistä, heti kun olen
Avannut tietokoneen.
Mietin.
Luen sähköposteja.
Surffaan.
Syön aamiaista, monesti kaurapuuroa. Yleensä valmistan sen mikrossa, koska kattilaruljanssi vituttaa.
Pukeudun.
Mietin.
Työskentelen. Jos jotain jäi edellisenä päivänä kesken, jatkan sen parissa. Jos ei, niin sitten aloitan kevyesti. Etsin netistä infoa seuraavia juttuja varten tms.
Juon kahvia, useimmiten murukahvia. Pistän sekaan makeutusainetta ja vähän maitoa.
Työskentelen.
Työskentelen.
Syön lounasta.
Käyn fillarilla asioilla, jos niitä on.
Avaan television.
Juon pepsimaxsia.
Työskentelen.
Mietin.
Katsolen ympärilleni.
Työskentelen.
Syön päivällistä.
Katson telkkaria.
Katson telkkaria.
Katson telkkaria.
Luen.
Mietin.
Katson telkkaria.
Jos pitää käydä jossain, käyn. Hyvä jos ei tarvitse!
Katson telkkaria.
Luen.
Tarkistan sähköpostit.
Syön iltapalaa.
Joskus kello 9.00 – 23.00 väsyn.
Katson telkkaria.
Luen.
Nukahdan.
keskiviikko 10. lokakuuta 2007
Soittaminen
Soitin akustisesti soolona kolme biisiä viime lauantain arockin väliajalla. Siitä on tosi kauan kun viimeksi on yleisön edessä ollut, ja tuli tosi hyvä fiilis. Jengi nousi käskystä seisomaan, ja tuli lavan eteen. Pitivät ääntä, ja niin pidin minäkin.
En ollut etukäteen miettinyt yhtään mitä biisejä soittaisin, se on kaikista hienointa tossa yksinesiintymisessä. Se vapaus! Mitään ei tarvitse suunnitella valmiiksi.
maanantai 8. lokakuuta 2007
En pelkää pimeää
Iltojen ja öiden pimeneminen ei tee oloani epämukavaksi. Päinvastoin. Pimeys tuntuu lohduttavalta, se on vähän niin kuin riepu johon voi kääriytyä. Tai peitto, jonka alla voi olla piilossa. Kesän valoisat yöt saattavat tuntua jotenkin julkeilta.
Ei, ei se ole pimeys, joka minut ajaa loppuun pitkien syksyjen aikana. Se on hämäryys. Pimeyttä kestäisi mainiosti, mikäli edes joskus olisi valoisaa. Mutta koko ajan on hämärää. Aamuisin, päivisin ja iltaisin. Sitten tulee pimeää.
sunnuntai 7. lokakuuta 2007
Väsyttää
Oudon väsynyt fiilis, tuntuu siltä että valon määrän jatkuva pieneneminen alkaa vaikuttaa. Ikävä juttu, syksyssä on jokin runollisen kaunis pohjavire, mutta siitä pystyy aika harvoin nauttimaan, kun täytyy vain koko ajan yrittää selviytyä. Se on rankkaa, kun yli puolet vuodesta luonto ympärillämme tuntuu sanovan meille: Teitä ei kaivata täällä! Kaikki jotka vaan pääsee, lähtee pois. Muuttolintujen lennossa on henkensä edestä pakenemisen maku.
Viimeaikoina elämässä on ollut hyvä rytmi, olen työskennellyt säännöllisesti. Mutta vasta sitten oikeastaan voi sanoa jotain varmaa, kun on saanut aikaan enemmän.