HYVÄÄ MATKAA!

Jatketaan juttuja, ja katsotaan mihin päädytään niiden kanssa. Kaikki on välivaihetta, kaikkeen voi suhtautua rennosti!

Mark Twain...

...173 vuotta. Onnittelemme.

Vanha koira kuolee lähellä Torinoa

Kuntsin modernin taiteen museossa on esillä Diego Perreron videoteos, joka kuvaa vanhan ja nälkiintyneen koiran viimeisiä minuutteja. Kyseessä on animaatio, mutta silti teos on hämmästyttävän häiritsevä, tai ainakin vähintäänkin koskettava. Erityisesti sen ääniraita pureutuu selkäytimeen; sarja ulahduksia, vinguntaa, läähätystä jne.
Teos on täysin epärealistinen. Koiran kehonliikkeistä jne. käy heti selväksi että kyseessä todellakin on animaatio. Ennen kaikkea koiran kuoleminen on inhimillistetty äärimmilleen. Se sisältää sellaista dramatiikkaa joka ei ole läsnä eläinmaailmassa. Koira ei kuole sillä tavoin. Sen itsesäilytysvaisto varmasti saa sen kamppailemaan elämänsä puolesta, mutta sureeko se omaa kuolemaansa?

Tuli mieleen että olisi varmasti paljon helpompaa katsella animatiota, jossa ihminen kuolisi samassa tilassa ja samanlaisissa olosuhteissa.

Ilmatasku

Minulle on hyvin tyypillistä elää yhtäaikaisesti sekä menneessä, nostalgisessa todellisuudessa, että tulevaisuuden joko lupaavassa tai uhkaavassa todellisuudessa...
Ennakoin ja aavistelen, palaan muistoissa aikoihin ennen syntymääni.
Tunnustelen kahden erilaisen todellisuuskerroksen hajuja ja makuja.

Ison menneen ja murskaavan valtavan huomisen väliin ei jää juuri minkäänlaista ilmataskua, johon nykyhetki mahtuisi.

Onnellisuudesta

Olen flegmaattisuuteen taipuvainen ihminen. Jumitun helposti ajatuskulkuihin, tunnetilojen ylimääräisiin kammioihin ja juttuihin. Turhat ajatuskulut monimutkaistuvat, ja kietoutuvat kaulan ympärille tehden hengittämisestä vaikeaa...
Olen ennenkin sanonut että luova ihminen on onnellinen ainoastaan silloin kun hän luo. Kun luominen loppuu tai taukoaa, alkaa epävarmuus ja epätasapaino.
Pitkään ymmärsin tämän kaavan, mutten vain tehnyt asialle mitään. Tiesin että taiteen keinoin voisin ilmaista itseäni, mutten kuitenkaan tullut laittaneeksi tikkua ristiin, sanat juuttuivat kurkkuun.
Nyt vaikka aikaa on vähän, tunnen olevani liikkeessä. Teen juttuja!

Installaatioista

Olen viimeaikoina työskennellyt installaatiotaiteen parissa. Olen rakentanut installaatioita lähinnä metsään. Niissä töissä lähestyn samoja teemoja ja ajatusmalleja kuin aikaisemmissakin töissäni; koostan. Kysymys on mielleyhtymistä, assosioinnista, sattumasta: Jotain tapahtuu lähinnä tässä ja nyt.

Syysaamuisia matkatunnelmia

Matkustan välillä Seinäjoki - Helsinki, junassa, työskentelyhytissä. Odotin saavani tänään paljon aikaiseksi, kun muutenkin joutuu vain istumaan, mutta nämä olosuhteet eivät yllättäen ( tai tietenkään ) tarjoakaan kovin erinomaisia työskentelyolosuhteita. Läppäri sylissä, kamera vieressä pikkiriikkisellä tasolla. Siirrän koneelle kuvia, jotka kävin pikapikaa ottamassa tänä aamuna.
Maisema on kuurainen, tai sulamassa. Aurinko paistaa, muttei lämpimästi, vaan kaukaisella tavalla. Maisema on kaunis, en ymmärrä niitä jotka eivät viihdy näissä maisemissa. Tai en ainakaan voi olla samaa mieltä heidän kanssaan. Itse näen salaisuuden jokaisessa metsänreunassa, saarekkeessa, niemenkärjessä ja metsän sisään sukeltavassa aukeassa. Jopa ryteikkökin kätkee sisäänsä jotain, joka on selville saamisen arvoista.
Tällaisena aamuna, matkalla jonnekin, on yllättävän kevyttä olla!

Kevät käynnistyy vaiheittain!

Päivän piteneminen näkyy monella tavalla!
Olo on luottavaisempi.
Jaksaa mennä pohdinnoissaan hieman syvemmälle, huvittaa pitää parempaa huolta itsestään jne. Sitä yrittää poistaa pimeän ajan myrkkyjä sielustaan ja ruumiistaan. En ole juonut pisaraakaan alkoholia tammikuun jälkeen. Olen myös sauvakävellyt ja nyt ihan viime viikon aikana alkanut fillaroidakin uudella välineellä.
Tunnelma on odottava.
Pari taiteellistakin projektia on hautumassa ja odottelemassa että kelien paraneminen mahdollistaa maastoutumisen.
Valokuvaa / performanssia / maataidetta / kehotaidetta.

Työskentelyä, fillarointia, retkeilyä, ajattelemista. Kesä tulee!

Perjantai

Hengästynyt olo, vahvasti elävä tunne.

Viime päivät ovat olleet valoisimpia kuukausiin. Muutokset luonnossa heijastuvat mielialaan. Olen saanut aikaan paljon, tehnyt viimeisen viikon aikana monta maalausta ja yhden kollaasisarjan. Olen myös ideoinut uusia projekteja. Nyt täytyy työskennellä rajusti, täytyy taivuttaa tunteet kuviksi.

Pitkän aikaa oli kokonaan synkkää, liian paljon käynnissä, mutta silti liian vähän. Moni asia päättyi yhtä aikaa.

Ehkä elämä alkaa taas? Ehkä elämä on alkanut taas?

Uusi vuosi

Uuden vuoden ensimmäiset tunnit eivät ole merkittävästi tuntuneet fiiliksiltään poikkeavan edellisistä.
Varovaisen optimistisesti katselen elämää eteenpäin. Käytännön asioiden suhteen on aikaa selvää mitä pitäisi ja pitää tehdä talven ja kevään mittaan, mutta suurten kuvioiden osalta suunnitelmia ei oikeastaan ole... Tai on, mutta...
Yritän kai sinnitellä, ei tahtoisi jaksaa tehdä kovin idealistisia ja suurieleisiä lupauksia, vaikka varmaan juuri niitä tilanne edellyttäisi.

Kotisivuilla tapahtuu hitaasti mutta varmasti.