Kuntsin modernin taiteen museossa on esillä Diego Perreron videoteos, joka kuvaa vanhan ja nälkiintyneen koiran viimeisiä minuutteja. Kyseessä on animaatio, mutta silti teos on hämmästyttävän häiritsevä, tai ainakin vähintäänkin koskettava. Erityisesti sen ääniraita pureutuu selkäytimeen; sarja ulahduksia, vinguntaa, läähätystä jne.
Teos on täysin epärealistinen. Koiran kehonliikkeistä jne. käy heti selväksi että kyseessä todellakin on animaatio. Ennen kaikkea koiran kuoleminen on inhimillistetty äärimmilleen. Se sisältää sellaista dramatiikkaa joka ei ole läsnä eläinmaailmassa. Koira ei kuole sillä tavoin. Sen itsesäilytysvaisto varmasti saa sen kamppailemaan elämänsä puolesta, mutta sureeko se omaa kuolemaansa?
Tuli mieleen että olisi varmasti paljon helpompaa katsella animatiota, jossa ihminen kuolisi samassa tilassa ja samanlaisissa olosuhteissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti