keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Kevät alkaa taas tästä..




Outo fiilis ollut pitkään, jotain ehkä isompaa tunnelmamuutosta tapahtumassa jossain pinnan alla, muttei pysty tai halua vielä määritellä sen laatua tai muotoa. Johtuu ehkä osittain siitä, että niin monta solmua on vielä elämässä. Kaipaan jotain, tuntuu että jotain puuttuu. Paradoksaalista kyllä, samalla olen jollain tasolla hirveän tyytyväinen myös niihin asioihin joita elämässä on.

Työskennellyt nyt vähemmän kuin syksyllä. Osittain siksi että tarvitsee vähän aikaa ajatella, ja osittain muista syistä; lunta maassa, vaikea mennä metsään ja saada oikeita sävyjä kuviin jne. Paljon kuitenkin mielessä ja suunta selvempi kuin koskaan ennen.

Ollut vaikea nukkua, pitkän aikaa oli jotenkin sairas olo. Nyt jo parempi. Pieni lasi viskiä illalla auttaa unettomuuteen, joka on seurausta siitä että aivot ei osaa lopettaa jotain semmosta loputonta kelaamista joka on pääosin vain häiritsevää ja toisarvoista, mutta josta voi joskus syntyä yksittäinen hyvä ajatus. No joo..

maanantai 22. joulukuuta 2008

HYVÄÄ MATKAA!



Jatketaan juttuja, ja katsotaan mihin päädytään niiden kanssa. Kaikki on välivaihetta, kaikkeen voi suhtautua rennosti!

lauantai 29. marraskuuta 2008

Vanha koira kuolee lähellä Torinoa

Kuntsin modernin taiteen museossa on esillä Diego Perreron videoteos, joka kuvaa vanhan ja nälkiintyneen koiran viimeisiä minuutteja. Kyseessä on animaatio, mutta silti teos on hämmästyttävän häiritsevä, tai ainakin vähintäänkin koskettava. Erityisesti sen ääniraita pureutuu selkäytimeen; sarja ulahduksia, vinguntaa, läähätystä jne.
Teos on täysin epärealistinen. Koiran kehonliikkeistä jne. käy heti selväksi että kyseessä todellakin on animaatio. Ennen kaikkea koiran kuoleminen on inhimillistetty äärimmilleen. Se sisältää sellaista dramatiikkaa joka ei ole läsnä eläinmaailmassa. Koira ei kuole sillä tavoin. Sen itsesäilytysvaisto varmasti saa sen kamppailemaan elämänsä puolesta, mutta sureeko se omaa kuolemaansa?

Tuli mieleen että olisi varmasti paljon helpompaa katsella animatiota, jossa ihminen kuolisi samassa tilassa ja samanlaisissa olosuhteissa.

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Ilmatasku

Minulle on hyvin tyypillistä elää yhtäaikaisesti sekä menneessä, nostalgisessa todellisuudessa, että tulevaisuuden joko lupaavassa tai uhkaavassa todellisuudessa...
Ennakoin ja aavistelen, palaan muistoissa aikoihin ennen syntymääni.
Tunnustelen kahden erilaisen todellisuuskerroksen hajuja ja makuja.

Ison menneen ja murskaavan valtavan huomisen väliin ei jää juuri minkäänlaista ilmataskua, johon nykyhetki mahtuisi.

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Onnellisuudesta

Olen flegmaattisuuteen taipuvainen ihminen. Jumitun helposti ajatuskulkuihin, tunnetilojen ylimääräisiin kammioihin ja juttuihin. Turhat ajatuskulut monimutkaistuvat, ja kietoutuvat kaulan ympärille tehden hengittämisestä vaikeaa...
Olen ennenkin sanonut että luova ihminen on onnellinen ainoastaan silloin kun hän luo. Kun luominen loppuu tai taukoaa, alkaa epävarmuus ja epätasapaino.
Pitkään ymmärsin tämän kaavan, mutten vain tehnyt asialle mitään. Tiesin että taiteen keinoin voisin ilmaista itseäni, mutten kuitenkaan tullut laittaneeksi tikkua ristiin, sanat juuttuivat kurkkuun.
Nyt vaikka aikaa on vähän, tunnen olevani liikkeessä. Teen juttuja!

perjantai 24. lokakuuta 2008

Installaatioista

Olen viimeaikoina työskennellyt installaatiotaiteen parissa. Olen rakentanut installaatioita lähinnä metsään. Niissä töissä lähestyn samoja teemoja ja ajatusmalleja kuin aikaisemmissakin töissäni; koostan. Kysymys on mielleyhtymistä, assosioinnista, sattumasta: Jotain tapahtuu lähinnä tässä ja nyt.