Ensimmäinen syksyn raaka tuntuma tekee marjoista makeampia. Kun pyöräilee, kevyen pureva ilma valuu nielusta sisään ja keuhkoihin, ja saa tuntemaan itsensä sisältäpäin eläväksi. Nämä ensikosketukset syksyn kanssa tuntuvat karaisevan, mutta eivät liian ankarasti vaan vaivihkaa. Pyöräilen lyhyitä matkoja päivittäin, alkuillasta maisema on monesti autio. Kummasti alkusyksyn vihreä näyttää vihreämmältä kuin loppukesän. Kylmät vesipisarat ja kuura leimaavat kaiken. Pyöräillessäni päälläni on kirkkaankeltainen tuulitakki. Kuulokkeissa soi keskiaikaista, latinaksi laulettua kirkkomusiikkia. Tunnen oloni hyvin epätodelliseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti