perjantai 25. tammikuuta 2008

Perjantai

Hengästynyt olo, vahvasti elävä tunne.

Viime päivät ovat olleet valoisimpia kuukausiin. Muutokset luonnossa heijastuvat mielialaan. Olen saanut aikaan paljon, tehnyt viimeisen viikon aikana monta maalausta ja yhden kollaasisarjan. Olen myös ideoinut uusia projekteja. Nyt täytyy työskennellä rajusti, täytyy taivuttaa tunteet kuviksi.

Pitkän aikaa oli kokonaan synkkää, liian paljon käynnissä, mutta silti liian vähän. Moni asia päättyi yhtä aikaa.

Ehkä elämä alkaa taas? Ehkä elämä on alkanut taas?

tiistai 1. tammikuuta 2008

Uusi vuosi

Uuden vuoden ensimmäiset tunnit eivät ole merkittävästi tuntuneet fiiliksiltään poikkeavan edellisistä.
Varovaisen optimistisesti katselen elämää eteenpäin. Käytännön asioiden suhteen on aikaa selvää mitä pitäisi ja pitää tehdä talven ja kevään mittaan, mutta suurten kuvioiden osalta suunnitelmia ei oikeastaan ole... Tai on, mutta...
Yritän kai sinnitellä, ei tahtoisi jaksaa tehdä kovin idealistisia ja suurieleisiä lupauksia, vaikka varmaan juuri niitä tilanne edellyttäisi.

Kotisivuilla tapahtuu hitaasti mutta varmasti.